Vaivatonta asumista kodikkaasti meren äärellä !
Pikiruukin maisema meren äärellä tulee täydentymään kolmannella ja alueen viimeisellä tornitalolla, kun As Oy Pikiruukin Laineen rakentaminen nyt on alkanut. Valmistuessaan alue tulee käsittämään yhteensä kolme tornitaloa. Ensimmäinen talo, As Oy Pikiruukin Loiste, valmistui keväällä 2021 ja helmikuussa 2023 valmistui seuraava Asunto Oy Pikiruukin Luotsi. Kolmannen ja viimeisen tornitalon Asunto Oy Pikiruukin Laineen huoneistot ovat nyt myynnissä.
Laineessa on kuten ”sisarensa” Loisteessa ja Luotsissa 12 asuin-kerrosta, joihin tulee yhteensä 56 asuntoa kooltaan 34-133,5 m2. Asunnoista avautuvat upeat näkymät niin merelle kuin Pikiruukin upeaan luontoon jonka lisäksi luonnonkaunista asuinaluetta leimaa vieressä avautuva Vanhansatamanlahti sekä seudun merkityksellinen historia.
Uusien kerrostaloasuntojen rakentaminen on, niin Kokkolassa kuin koko maassa ollut pysähdyksissä lähes kahden vuoden ajan. Syksyn aikana kaikenlaisten asuntojen kysyntä vilkastui, osittain korkojen nopean laskun takia mutta myös sen takia että Kokkola on kasvava ja elinvoimainen kaupunki, jossa investoidaan rohkeasti tulevaisuuteen. ”Tähän asuntojen kysyntään reagoimme käynnistämällä Pikiruukin kolmannen tornitalon rakentamisen. Paikallisena rakennuttajana koemme suorastaan velvoitteenamme, olla mukana takaamassa uusien kerrostaloasuntojen tarjonnan Kokkolassa.
Viimeisen tornitalon rakentaminen on nyt alkanut . Huoneistojen arvioitu valmistuminen on alku-syksystä 2026, jolloin oletettavasti korkotaso on vielä alhaisempi kun tällä hetkellä. Nyt on oikea hetki hankkia asunto joko omaksi kodiksi, tai sijoitukseksi tulevaisuuteen.
Kohteen RS pankin kanssa RS sopimus on nyt allekirjoitettu, joten voimme aloittaa rakentamisvaiheen kauppakirjojen tekemisen.
Luonto ja meri käden ulottuvilla
Laineesta löytyy sekä pienempiä että suurempia asuntoja hyvillä pohjaratkaisulla, ja jo viidennen kerroksen asunnoista avautuu hulppeat merinäköalat. Talon yhteydessä on myös Luotsin kanssa yhteinen pysäköintitalo, joka on kahdessa tasossa. Pysäköintirakennuksen alatason katetut autopaikat myydään osakashallintaan, kun taas pysäköintirakennuksen ylätasolla olevat avopaikat ovat yhtiön hallinnassa olevia vuokrapaikkoja. Lisäksi tarjolla on myös autokatospaikkoja osakashallintaan
Laadukkaita asuntoja luonnon keskellä.
Kaikissa asunnoissa on mm. lasitettu parveke, vesikiertoinen lattialämmitys ja korkealuokkaiset sisustusmateriaalit. Varaamalla asunnon hyvissä ajoin pääset myös vaikuttamaan asuntosi sisustusmateriaaleihin sekä varusteluun. Tarjoammekin tähän useita vaihtoehtoisia värimaailmoja.
Laineen läheisyydestä löytyy paljon puistoalueita, useita urheilu- sekä harrastelumahdollisuuksia, tarha ja koulu, eikä keskustakaan ole kuin kivenheiton päässä.
Huoneiston ennakkovarauksen voit edelleen tehdä sähköisesti suoraan asuntoluettelon kautta. Tehtyäsi varauksen olemme yhteydessä sinuun joko puhelimitse tai sähköpostitse lopulliseen kauppaan liittyen.
Mikäli sinulla on kysyttävää tähän kohteeseen tai muuhun liittyen ota rohkeasti yhteyttä.
Tarja Hulden, Asuntomyyjä
puh. 040 6868139
tarja.hulden@nsa.fi
Valmistumisaika: 30.09.2026
Huoneistokoot: 34–96 m²
Ladattavat aineistot
Esite - Asunto Oy Pikiruukin Laine Asunto Oy Pikiruukin Laine - Huoneistopohjat Asunto Oy Pikiruukin Laine- Materiaalit ja varusteet Hinnasto Asunto Oy Pikiruukin Laine - KerrospohjatAsuntolistaus
Status
Nro
Kerros
Tyyppi
Koko m²
Velaton hinta €
Myyntihinta €
Varattu
A2
1
2H + KT + S
44.5
181 159
72 657
Lisätietoja
Asunto A2, 1.kerros, 2H + KT + S, 44.5m²
Myyntihinta:
72 657 €
Velaton hinta:
181 159 €
Velkaosuus:
108 502 €
Hoitovastike:
155,75 €/kk
Rahoitusvastike:
278,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 528,96 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 528,96
Vapaa
A6
2
2H + KT
40.5
172 394
69 504
Lisätietoja
Asunto A6, 2.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
69 504 €
Velaton hinta:
172 394 €
Velkaosuus:
102 890 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
264,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 501,60 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 501,60
Vapaa
A9
2
2H + KT + S
44.5
185 669
74 361
Lisätietoja
Asunto A9, 2.kerros, 2H + KT + S, 44.5m²
Myyntihinta:
74 361 €
Velaton hinta:
185 669 €
Velkaosuus:
111 308 €
Hoitovastike:
155,75 €/kk
Rahoitusvastike:
285,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 542,64 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 542,64
Varattu
A11
2
2H + KT
34.0
145 334
58 345
Lisätietoja
Asunto A11, 2.kerros, 2H + KT, 34.0m²
Myyntihinta:
58 345 €
Velaton hinta:
145 334 €
Velkaosuus:
86 989 €
Hoitovastike:
119,00 €/kk
Rahoitusvastike:
223,20 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu rahoitusvastike lyhennysvapaan jälkeen on 424,08 /kk Finansieringsvederlaget för det första året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 424,08 /mån
Varattu
A12
3
2H + KT
40.5
174 649
69 888
Lisätietoja
Asunto A12, 3.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
69 888 €
Velaton hinta:
174 649 €
Velkaosuus:
104 761 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
268,80 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 510,72 € / kk Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 510,72 € /mån
Varattu
A15
3
2H + KT + S
44.5
189 052
75 872
Lisätietoja
Asunto A15, 3.kerros, 2H + KT + S, 44.5m²
Myyntihinta:
75 872 €
Velaton hinta:
189 052 €
Velkaosuus:
113 180 €
Hoitovastike:
155,75 €/kk
Rahoitusvastike:
290,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 551,76 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 551,76
Varattu
A16
3
2H + KT
34.0
148 717
59 857
Lisätietoja
Asunto A16, 3.kerros, 2H + KT, 34.0m²
Myyntihinta:
59 857 €
Velaton hinta:
148 717 €
Velkaosuus:
88 860 €
Hoitovastike:
119,00 €/kk
Rahoitusvastike:
228,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 433,20 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 433,20
Vapaa
A18
4
2H + KT
40.5
176 904
71 208
Lisätietoja
Asunto A18, 4.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
71 208 €
Velaton hinta:
176 904 €
Velkaosuus:
105 696 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
271,20 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 515,28 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 515,28
Varattu
A20
4
2H + KT + S
44.5
191 307
77 192
Lisätietoja
Asunto A20, 4.kerros, 2H + KT + S, 44.5m²
Myyntihinta:
77 192 €
Velaton hinta:
191 307 €
Velkaosuus:
114 115 €
Hoitovastike:
155,75 €/kk
Rahoitusvastike:
292,80 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 556,32 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 556,32
Varattu
A28
5
2H + KT
34.0
155 482
61 945
Lisätietoja
Asunto A28, 5.kerros, 2H + KT, 34.0m²
Myyntihinta:
61 945 €
Velaton hinta:
155 482 €
Velkaosuus:
93 537 €
Hoitovastike:
119,00 €/kk
Rahoitusvastike:
240,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 456,00 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 456,00
Varattu
A29
5
2H + KT
34.0
155 482
61 945
Lisätietoja
Asunto A29, 5.kerros, 2H + KT, 34.0m²
Myyntihinta:
61 945 €
Velaton hinta:
155 482 €
Velkaosuus:
93 537 €
Hoitovastike:
112,20 €/kk
Rahoitusvastike:
240,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 456,00 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 456,00
Vapaa
A31
6
3H + KT + S
82.5
384 237
154 137
Lisätietoja
Asunto A31, 6.kerros, 3H + KT + S, 82.5m²
Myyntihinta:
154 137 €
Velaton hinta:
384 237 €
Velkaosuus:
230 100 €
Hoitovastike:
288,75 €/kk
Rahoitusvastike:
590,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1121,76 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1126,76
Vapaa
A32
6
3H + KT + S
82.5
384 237
154 137
Lisätietoja
Asunto A32, 6.kerros, 3H + KT + S, 82.5m²
Myyntihinta:
154 137 €
Velaton hinta:
384 237 €
Velkaosuus:
230 100 €
Hoitovastike:
288,75 €/kk
Rahoitusvastike:
590,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1121,76 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1121,76
Varattu
A34
7
2H + KT
40.5
185 924
74 616
Lisätietoja
Asunto A34, 7.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
74 616 €
Velaton hinta:
185 924 €
Velkaosuus:
111 308 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
285,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 542,64 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 542,64
Vapaa
A35
7
3H + KT + S
82.5
389 874
156 033
Lisätietoja
Asunto A35, 7.kerros, 3H + KT + S, 82.5m²
Myyntihinta:
156 033 €
Velaton hinta:
389 874 €
Velkaosuus:
233 841 €
Hoitovastike:
288,75 €/kk
Rahoitusvastike:
600,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1140,00 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1140,00
Vapaa
A36
7
3H + KT + S
82.5
389 874
156 033
Lisätietoja
Asunto A36, 7.kerros, 3H + KT + S, 82.5m²
Myyntihinta:
156 033 €
Velaton hinta:
389 874 €
Velkaosuus:
233 841 €
Hoitovastike:
288,75 €/kk
Rahoitusvastike:
600,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1140,00 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1140,00
Vapaa
A39
8
3H + KT + S
82.5
395 512
157 929
Lisätietoja
Asunto A39, 8.kerros, 3H + KT + S, 82.5m²
Myyntihinta:
157 929 €
Velaton hinta:
395 512 €
Velkaosuus:
237 583 €
Hoitovastike:
288,75 €/kk
Rahoitusvastike:
609,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1158,24 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1158,24
Vapaa
A40
8
3H + KT + S
82.5
395 512
157 929
Lisätietoja
Asunto A40, 8.kerros, 3H + KT + S, 82.5m²
Myyntihinta:
157 929 €
Velaton hinta:
395 512 €
Velkaosuus:
237 583 €
Hoitovastike:
288,75 €/kk
Rahoitusvastike:
609,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1158,24 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1158,24
Varattu
A42
9
2H + KT
40.5
191 434
76 384
Lisätietoja
Asunto A42, 9.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
76 384 €
Velaton hinta:
191 434 €
Velkaosuus:
115 050 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
295,20 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 560,88 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 560,88
Vapaa
A44
9
3H + KT + S
96.0
442 612
176 968
Lisätietoja
Asunto A44, 9.kerros, 3H + KT + S, 96.0m²
Myyntihinta:
176 968 €
Velaton hinta:
442 612 €
Velkaosuus:
265 644 €
Hoitovastike:
336,00 €/kk
Rahoitusvastike:
681,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1295,04 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1295,04
Vapaa
A45
9
3H + KT + S
69.0
323 479
129 859
Lisätietoja
Asunto A45, 9.kerros, 3H + KT + S, 69.0m²
Myyntihinta:
129 859 €
Velaton hinta:
323 479 €
Velkaosuus:
193 620 €
Hoitovastike:
241,50 €/kk
Rahoitusvastike:
496,80 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 943,92 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 943,92
Vapaa
A46
10
2H + KT
40.5
193 689
77 704
Lisätietoja
Asunto A46, 10.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
77 704 €
Velaton hinta:
193 689 €
Velkaosuus:
115 985 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
297,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 565,44 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 565,44
Vapaa
A47
10
2H + KT
34.0
171 267
68 377
Lisätietoja
Asunto A47, 10.kerros, 2H + KT, 34.0m²
Myyntihinta:
68 377 €
Velaton hinta:
171 267 €
Velkaosuus:
102 890 €
Hoitovastike:
119,00 €/kk
Rahoitusvastike:
264,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 501,60 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 501,60
Vapaa
A48
10
3H + KT + S
96.0
448 249
179 799
Lisätietoja
Asunto A48, 10.kerros, 3H + KT + S, 96.0m²
Myyntihinta:
179 799 €
Velaton hinta:
448 249 €
Velkaosuus:
268 450 €
Hoitovastike:
336,00 €/kk
Rahoitusvastike:
688,80 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1.308,72 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1.308,72
Vapaa
A49
10
3H + KT + S
69.0
325 734
130 243
Lisätietoja
Asunto A49, 10.kerros, 3H + KT + S, 69.0m²
Myyntihinta:
130 243 €
Velaton hinta:
325 734 €
Velkaosuus:
195 491 €
Hoitovastike:
241,50 €/kk
Rahoitusvastike:
501,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 953,04 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 953,04
Varattu
A50
11
2H + KT
40.5
195 944
78 088
Lisätietoja
Asunto A50, 11.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
78 088 €
Velaton hinta:
195 944 €
Velkaosuus:
117 856 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
302,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 574,56 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 574,56
Vapaa
A52
11
3H + KT + S
96.0
453 887
181 695
Lisätietoja
Asunto A52, 11.kerros, 3H + KT + S, 96.0m²
Myyntihinta:
181 695 €
Velaton hinta:
453 887 €
Velkaosuus:
272 192 €
Hoitovastike:
336,00 €/kk
Rahoitusvastike:
698,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 1.326,96 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 1.326,96
Vapaa
A53
11
3H + KT + S
69.0
326 862
130 435
Lisätietoja
Asunto A53, 11.kerros, 3H + KT + S, 69.0m²
Myyntihinta:
130 435 €
Velaton hinta:
326 862 €
Velkaosuus:
196 427 €
Hoitovastike:
241,50 €/kk
Rahoitusvastike:
504,00 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 957,60 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 957,60
Vapaa
A54
12
2H + KT
40.5
201 327
80 665
Lisätietoja
Asunto A54, 12.kerros, 2H + KT, 40.5m²
Myyntihinta:
80 665 €
Velaton hinta:
201 327 €
Velkaosuus:
120 662 €
Hoitovastike:
141,75 €/kk
Rahoitusvastike:
309,60 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 588,24 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 588,24
Vapaa
A56
12
3H + KT + S
69.0
338 137
136 098
Lisätietoja
Asunto A56, 12.kerros, 3H + KT + S, 69.0m²
Myyntihinta:
136 098 €
Velaton hinta:
338 137 €
Velkaosuus:
202 039 €
Hoitovastike:
241,50 €/kk
Rahoitusvastike:
518,40 €/kk
Autopaikka:
0,00 €/kk
Vesimaksu:
20,00 €/kk
Muut kulut:
Rahoitusvastike ensimmäisenä asumisaikaisena vuotena käsittää ainoastaan koron osuuden. Arvioitu pääomavastike lyhennysvapaan jälkeen on 984,96 Finansieringsvederlaget för det första boende året innefattar endast räntans andel. Det uppskattade finansieringsvederlaget efter amorteringsfriheten är 984,96







Kodin laaturatkaisut !
Haluamme panostaa asumisen mukavuuteen, laadukkuuteen ja ekologisuuteen. Tämä näkyy myös Pikiruukin Laineessa. Kaikissa huoneistoissa on vakiona:
- Lasitetut parvekkeet
- Vesikiertoinen lattianlämmitys, jonka ansioista asunnossa ei ole lainkaan seinäpattereita
- Energiataloudellinen ilmanvaihto lämmön talteenotolla
- Integroidut laadukkaan kodinkoneet
- Asunnoissa joissa on keittiösaareke, ne ovat varustettuja laadukkaalla Bora keittiöinduktiotaso - höyrynpoistoyhdistelmällä
- Saunan ja pesuhuoneen välillä lasiseinä